Loppuja, alkuja

Vuoden viimeinen päivä.

Kaksi päivää sitten oli pirun kylmää. Kaikki kuurassa, ilma sinistä. Eskimona kävelin kippuraista tietä, oli liian kylmä juosta. Hiukset huurussa, peukkua palelsi. Kylmä on kuitenkin kaunista ajattelin.

Eilen oli nollakeli, tänään jo lämpöasteita. Harmaata vaaleaa suttua, sellaista sameaa. Ilma muuttuu kuin mielialat. Yht´äkkiä. Vakaa kaunis paukkupakkaspäivä on päivässä kahdessa vaihtunut vetiseksi epämääräisyydeksi. Kun kurkkii ikkunasta mihinköhän se nyt muuttuu, ylle villa- vai sadetakki. Jääkausikeli on helppo, siellä kelsin sisällä on turvallisessa kotelossa, talven rooliasu. Suttusää tuo epävarmuuden, kumma välitila. Talviteatterin lavasteet, selkeä käsikirjoitus katoaa ja näyttämöllä onkin vain sekamelskaa, harmaamekkoinen siivooja viheltelee luuttuineen.

Olisi talvipakkanen voinut vielä viipyä. Mutta palaahan se. Ensi vuonna.

Luulin tunteinenikin viettäväni tuollaista vakaata jääkautta. Voiko sieltäkin luonnon lailla vierailla hetkeksi suojasäähän? Lämpimämpään epävarmuuteen. Voi näköjään.

"Istutko kymmenen minuutin taksimatkan kanssani?"

Kun on joku, joka saa hymyilemään. Liki tuntematon, joka on etäisesti olemassa.

Lopuissa on paljon siivottavaa. Kuten joulun päättymisessä. Koristeet muuttavat taas vuodeksi rasioihinsa, sinne ylähyllylle. Kuusi, joka on saanut tänä vuonna nenäni tukkoiseksi ja silmät vuotamaan, saa lähtöpassit jo nyt. Harmi, sillä pidän siitä, sen tuoksusta. Mutta sen rinnalla en voi hyvin. Joten sekin yhteiselo saa päättyä.

Vuoden loppuun ja uuden alkuun tein suklaata. En ole saanut pähkinöistä, suklaasta ja taateleista vielä tarpeekseni, liekö sellainen mahdollistakaan. 

Esikoiselta sain mukin lahjaksi. Oli kuulemma näköiseni. Onhan se ainakin iso :). Olen jo unelmia pullollaan, osa kelpoja toteuttaa kun vain aloittaa, osa niitä kaukaisia  I wonder if... juttuja. Mutta lisääkin mahtuu. Unelmakupissa ei saa pohja paistaa. Aina on uusia alkuja.

Aina yhtä lumoavaa

On lumi maassa. Hälyn vaimentaja, kaunistaja. Pienimmällä jo pulkka takapuolen alla, punaposkena nauraen viilettää. On kuusen koristelijoina tonttuja. Lapsenomaista iloa niillä kaksikymppisilläkin. Joulun tuoksuja. Oli uni, jossa hipaisin huulillani jonkun poskea ja se tuntui varpaissa saakka. Kohta astuu junasta sisko. Joulun lumous on taas meissä.

Olo on keveä kuin taivaalla pehmeästi kaartelevalla lintuparvella.

Valmisteluja

Enää viisi yötä jouluun. On lomaa kaksi viikkoa ja juniorilla todistus taskussa. Iltaisin on tehty valmisteluja, pienellä poppoolla ja samankokoisella budjetilla. Tunnelmoitu, kuunneltu joulumusiikkia, poltettu kynttilöitä, juteltu.

Teimme lanttulaatikoita pakastimeen odottelemaan aattoa. Valmisteluihin kuuluu koemaistelu, nyt kaverina fetasalaatti yrttiöljyin, voi mikä herkkucombo olikaan.

Joskus keittiössä tapahtuvat kokeilujen epäonnistumiset yllättää. Tarkoituksena oli tehdä kermakaramelleja kookossokerista ja hunajasta. Sellaisia pehmeitä suussa sulavia herkkuja, joita voi antaa lahjaksi kauniissa vanhoissa peltipurkeissa. Suhteet ja kiehumiset ei aivan sujunut, kiinteiden namusten sijaan jääkaapissamme on nyt vuoallinen kinuskikastiketta. Mutta hyvää sellaista. Ei sitä lahjakippoon kehtaa lappoa, omaan kuppiin kylläkin. Pakasteherukoita, turkkilaista jugurttia ja tuota kinuskia - kuin kauan kaivattu sokeriton jäätelö, nam. (Ja kun juniori ei pitänyt kinuskin paahteisesta mausta, jää tekele minulle :) ). Herkku jäi kuvaamatta, sujahti suuhun sukkelaan. Sama iltana en taida toista kupillista...

Sataa vettä vähän väliä, siitä ilmenee harmitusta. Vesisateesta huolimatta pukeudun kuin eskimo, kosteus paleltaa. Tuuletusikkunasta kuulen kun sade matkaa äänekkäästi loristen viemärikaivoon. Ääni alkaa ahdistaa, sillä luen juuri Katja Ketun Hitsaajaa. Tarina pyörii Estonian onnettomuuden ympärillä, tulee surullinen olo. Suljen ikkunan, otan välilukemiseksi Hannu Mäkelän Tonttu joka pelkäsi joulua. Kirja sopisi varmasti monen johtoportaan lahjapakettiin. Yksinkertainen, verkkaisempi kehitys olisi monelle oikea juttu, ei kaikkien tarvitse matkustaa pendolinolla. Lähijunallakin pääsee. Kukin tavallaan. Ymmärtäväisitköhän?

Juniorikin on vaihtanut iltasarjakuvat joulutarinoihin, samoihin tonttutarinoihin joka vuosi.  Valloittavia, - ovat. Molemmat.

Neuloin nipun lahjalapasia. Sormien lomassa soljuva villalanka tuntuu hyvältä, jouluiselta. Voi kuvitella lumen putoilevan hiljaa. Putoilee puhtaana pimeän ja kuran peitoksi. Ehkä lähipäivinä.

 Vaikka onkin pimeää, sydämessä on valoa.

Parveilua

Taas on se aika vuodesta kun parvi kotkia, naakkoja, rääkkiä, kääkkiä, hyyppiä kokoontuu. Kunnes taas liihottavat kuka minnekin. Siis se parvi siivekkäitä, jossa kukin erilainen: pieniä, isoja, värikkäitä, mustavalkoisia, töyhdöllä ja ilman. Yksi yhdistävä tekijä parven puluilla on - ovat illan mittaan aika äänekkäitä. Saattaa huomisilla bongaripalstoilla ilmetä ihmettelyä: "..siis kummallinen sekaparvi, näkikö kukaan, outoja lintuja, ei näy mutta kuuluu... kaamea kaakatus, kuuluvat saunovan, kuuntelevat rokkia, soulia, funkia - kovaa, varjoja vain, näyttävät jorailevan, erikoiset koreografiat lentoradoissa...". 

Hoi siskot, kohta räpyttelen junalle, loppumatkan liihotan. Paketti jo valmiina.

Siis heimokokoontuminen tänään. Saunoen, syöden. Tonttuillaan. Tämä on ollut niiiin tilauksessa. Oi juhlaa!

Sisko ja neljä melkein ovat kaikki himojumppaajia. Who is who? :)

(Ken ihmettelee viittausta lintuihin, kerrottakoon: - tämä ystäväjoukko on kerran kaksi vuodessa tapaillut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Miehet, kumppanit, poikaystävät alkoivat kommentoida tapaamisiamme ".. jaahas, kotkat kokoontuu taas". Tokihan me otimme linnut omiksemme - liihottavat, syöksyvät, vapaat taivaankaunistajat :) ).

Päivä itsenäisyyttä

Juhlapäivä.

Pukeuduin juhlaan.

Kimono ja korvikset.

Luin kotimaisia, Onervaa ja Arvidia.

Tein juhlalounaan.

Feta-pinaattipiirakkaa .

Perinteitä.

Kaksi kynttilää ikkunassa. 

(Tapa jäänyt, lapsena äidin ja koiran kanssa tehtiin iltalenkki sen tehtaan ohi jonka kymmenissä ikkunoissa useassa kerroksessa 6.12 paloi kaksi kynttilää. Se oli kaunista. Miltäköhän siellä tänään näyttää?)

Tänä vuonna ikkunassani itämaisempi versio, ihanat lyhtyveljekset muuttivat meille.

Paljon ajatuksia, suunnitelmia, joulusta, talvesta, kesästä tulevasta. Missä olen, mitä haluaisin. Hetki basson pompottelua Peter Greenin kanssa, vähän neulontaa. Naapuriin pastapäivälliselle piakkoin. Itsenäisyysjuhlaa pienemmässä mittakaavassa. 

(Ja kun sieltä kipitän kotiin, voi juhlakaavan aloittaa halutessaan alusta. Eikös juhlat kuulu jatkua aamutunneille?)