Lapsi

Se ensimmäinen. Kaksikymmentä vuotta sitten istui vielä tiukasti kainalossa. 

Minä 23-vuotias, lapsi kolmen.

Nykyään kun tavataan kaappaa lapsi minut kainaloonsa. 

23 - 43.

Me muuttajat. Varsinaiset pönöttäjät. Pat ja Mat. Muuttoruljanssin viimeistä säläkuormaa kuskattiin kaksin. Lapsi muutti tunnin ajomatkan päähän - tuntui, että kovin kauas, vaikka onkin asunut jo usean vuoden omillaan. Mutta tuossa lähellä. Perillä morsio vastassa hymyillen. Mukava katsella miten kauniisti poika kohtelee nuorikkoaan. Vaikka näyttääkin tänäpäivänä aika partapummilta. Mutta sisällä sama hellä ja herkkä hertta.

Rakkautta on.... (muistattehan sen 70-luvun Kim Casalin ´Love is...´ sarjan)

... viettää päivä esikoisen kanssa, viihtyä yhä yhdessä 23 vuoden jälkeen.
...nauraa hänen näsäsoundilla heitettyjä juttuja täyteen ahdetussa autossa... "Ajattele miltä näytettäis jos roudattais nää intialaisittain - sellasella yhen hengen lavakotterolla, kamat jesarilla katolle teipattuna..."

... huomata pojan kykenevän käsittämättömään tyyneyteen kun minua alkoi jo muuttoroudailu irvistyttää. "Stuffii riittää, stuffii riittää..." viheltelit rauhassa. 

"Huh, nyt alkaa olla tarve tankata", sanoin. "Haen sulle ruokaa", ilmoittaa lapsi. Pysähdytään kaupalle, poika käy ostoksilla. Jatketaan matkaa ja kuskille syötetään lohileipää ja salaattia, kivennäisvettä päälle. Nyt tajuan, että todellakin - äidin ja lapsen suhde on muuttunut. Huolehtiminen on vastavuoroista, nyt lapsen saa antaa huolehtia minustakin. Vau. Aika mahtavaa. 

Tunnen itseni kuitenkin myös aika vanhaksi. Paitsi mieleltäni. Mitä, enää vain noin puolet jäljellä? Hups, aika rientää.

"Sinä nukuit. Oli talo hiljainen. Löi kolmisin sydämemme.

"Tästä tulee kai hyvä ihminen", me puhuttiin toisillemme." 

(K. Helakisa)

Tuli.

Esikoinen yökylässä monen vuoden jälkeen. Oli pakko tallentaa.

Loma

Luen, luon, lepään ja lojun.

Lomaresepti. Sillä aikaa kun juniori hiihtelee ja narraa kaloja landella, aion toteuttaa tuota vaativaa listaa.


Loman tärkeät pinot. Kirjapinot. Kirjeitä ja muita mielestäni kauniita asioita. (Oho, ei yhtään varsinaista satukirjaa...). Mukana myös nippu tuttavan tuotosta, jonka lupasin esilukea. Tyyny- ja vilttipinot. Puhumattakaan lomapaikan levypinoista.

Luon. Silmukoita.

Flunssan jälkeisen luomistilan tuloksena syntyi jämälangoista lenkkilapanen. Siis yksi. Toivottavasti lomani aikana joraava kettu saa kumppanin. Kirjoneuletekniikkani kaipaa yhä hiomista. "Ai ohjeessa sanottiin.. no en lukenut, ruksasin vain kuvion ruutupaperille...".Näin syntyy joraavia metsäneläimiä :).

Hyviä ajatuksia. Kirjaan muistiin. Näitä tallennusvihkosia hauska lukea myöhemmin.

 Tulevaisuutta. Kun rakentelee seinäkalenterin sivuja itse, tuntuu kuin tulevat kuukaudet olisivat enemmän omissa käsissä. Olen jo elokuun kimpussa, loma luokoon loppuvuoden.

Kalenterin teko ollut huippuhauskaa. Kuvien valinta, sen yhteys kuukauteen - voi naurua. Tuunattuja kalentereita olen harrastanut aiemminkin, mutta nyt olen lopullisesti siirtynyt ´omaan tuotantoon´.

Lepään.

 Lämmössä, kyljessä, lattialla lojuen.

´Kevätkuiskaus´ - kirjoja, kapinaa ja karvahattu

Viikko sitten kävin kaupungissa. Oli jotenkin erilaista. Meni tovi kunnes tajusin - kadut olivat aivan kuivat, loskattomat, jäättömät. Noin vain. Aurinko paistoi, ihmiset kulkivat hymyssä suin, käänsivät kasvonsa kohti valoa. 

Muutokseen tarvitaan niin vähän.

Liityin iloisiin kaupunkilaisiin, kurvailin tutut puodit. Kotimatkalla käsilaukussa oli sekalaista kampetta - kirjoja, korvakorut, punk-levy (27 vuotta kasassa ollut pumppu oli julkaissut ensilevyn - ei voi olla ostamatta!) ja karvahattu. Takapenkillä jalkalamppu.

Eli mitä tein sinä iltana - kuuntelin punkkia karvahattu päässä. Luin runoja lintulampun alla.

Punkissa sanoma on sekavuudessaan selkeä - enkä voi olla pitämättä tuosta levyn sisältä löytyvästä paperista. A4 täynnä jyrkkää tekstiä, bändin historiaa ja maanpäällistä manifestia 2014.  

Tuli mieleeni kuvasarja, joka meni suunnilleen näin:

´Kuka haluaa muutosta?´ - kaikki huutaa jeeeee! 

´Kuka haluaa muuttua?´- harveneva jengi tuijottelee varpaitaan.

Virkistävää tutustua nykymusiikkiin.

Vanhoillisuutta ´kevät´päivässä edusti toimintani juniorin kanssa. Ruokakauppaa, suutaria, kirjastoa, apteekkia. Niitä tavallisia arkijuttuja, mutta viihdytään niissä yhdessä. Välillä ollaan kuin vanha pariskunta:

"Haen vielä kaupasta inkivääriä".

"Etkö juuri toissapäivänä sitä ostanut...".

"Söin ne jo".

"Hmmmph".

Kevätkuiskaus katosi vuorokaudessa. Loskan seassa olen jo kohta viikon aamuisin junalle loikkinut.

Joten taas sisätiloissa hiukan sisäänpäin kääntyneenä (hiukan?). Talven turvakaukalossa on omat ihanuutensa. Ajatuksissa kun hiukan kaivelee.

Avattuja vanhoja lukkoja. Oi rohkeus!

Verigreippiä, aurinko lautasella. Juuri nyt niin hyvää.

Palasin musiikissa tuttuun aikakauteen. Pitkästä aikaa kuuntelin Pink Floydin ´The Wall´-levyä. Ja jäin siihen jumiin. Size 3 pyörii ympäri uudestaan ja uudestaan, kauneutta tulvii kaiuttimista. 

"Hey you! Out there in the cold

Getting lonely, getting old, can you feel me"

"Hey you! Don´t tell me there´s no hope at all

Together we stand, divided we fall."

Huoleton huolettomuus. Kun nuttu saa roikkua rauhassa ovennaulassa. Kunnes joku tarvitsee sitä - joskus. Kun kirja saa olla hyllyssä ylösalaisin. Siinä kohtaa mihin joku sen jätti. Nurinpäin. (Tai mikä on oikein ja mikä nurin?)

 Niin viehättävä kuin kevätkuiskaus olikin, talvi saa puolestani jatkua. Koska vielä on luistelematta. Ja haa, tämä karvahattu on mahtava. Sweet 70´s.

Karvahattu Frida marinasta, lamppu Moonkista, kirjat ja cd Vihreältä Planeetalta.