Villaa, viihdettä ja vetelehdintää

Luonto vaihtoi taas asuaan, on ailahteleva, epävarma - kuten meno muutenkin. Meillä ja maailmalla tuulee, enkä enää tiedä mistä suunnasta. Radiota tai päivän lehteä ei oikeastaan huvita avata, niin harvoin siellä hyvää kerrotaan. Tosin eilen päivällä koin lapsenomaista iloa kun Tuomas Holopainen kertoi Minna Pyykön radio-ohjelmassa yhteydenotostaan englantilaiseen professoriin, biologi ja kirjailija Richard Dawkinsiin. Oli lähettänyt käsin kirjoitetun kirjeen.

Typerää pään puskaan työntämistä saattaa joku tuumata, mutta olen pysytellyt muutaman vapaapäivän kodin turvassa, uutispimennossa. Vetelehtinyt aikaa sitten painetuissa kirjoissa, fiktioissa, kauniissa kuvissa, saduissa. Lukenut muumilaaksolaisten marraskuusta, hiukan lisää Steinbeckiä, nuoren pojan kasvusta 80-luvun Pietarsaaressa. Hihittelin divaristin harmillisia tarinoita, palasin Muumilaakson talveen. Tonttukirjoihin. Tolkienin joulukirjeitä, venäläisen posliinin kokoelmia kansallismuseossa. Välillä kurkkaan mitä 'Kauris' kirja kertoo horoskooppimerkistäni. Käytännöllinen, varovainen joskus myös itsekäs, ahdasmielinen. Kuumerkkini Oinas: intohimoinen, yrittälähenkeä, päänsärkyä, hätäinen, tapaturma-altis, haluaa välistä olla yksin, pitää lukemisesta, musiikin kuuntelusta... jaa-a, ei ihan pieleen...

Muutama päivä yksin kotona oli mahtavaa. Söin miten sattui (perunapurjokeittoa kolme päivää :), heräsin lauantaiaamuna seitsemältä, luin tunnin Jeppistä ja vaivuin takaisin uneen. Aamupäivällä vasta nousin, valmistin aamupalaa jota nautin pitkään ja hartaasti.

Neuloin ja kuuntelin levyjä, pidin yhden hengen levyraatia. 'Busy Corner' nauratti, kansitaide ihastutti.  En tiennyt mitä mieltä levystä oikein olin joten kuuntelin sen uudelleen.

Turvallisuus, että tietää mitä tapahtuu.

Köllöttely, lojuilu pikkupuuhastelun ohella on ennen kaikkea turvallista. Onhan siinä pientä suojautumista ulkopuolisilta ärsykkeiltä, niiltä todellisilta. Politiikalta, pyrkimyksiltä, tavoitteilta, siltä sekavalta todellisuudelta jota en nykyisin useinkaan ymmärrä. Kirjojen, musiikin, kuvien - taiteen - tuomat tunteet, naurut ja itkut tuntuvat tänään hyviltä. Voin hallita niitä, valitsen mitä luen, katselen ja kuuntelen. Vaihdan tarvittaessa.  Esimerkiksi Kierkegaardin herkkään persoonaan sukeltaminen viehätti ja samalla ärsytti. Olisin saattanut potkaista sietämätöntä tyyppiä ahteriin, hiivatin itsekkäät ahdistuneet artistitaiteilijat. Kierkegaardin elämästä kertovasta teoksesta siirtyminen kuvan 'helppoon' pinoon on sitä säätelyä. Tai jokin musiikki menee liiaksi ihon alle, eikä sillä hetkellä ole voimia siihen, vaihtaa johonkin iisiin. Todellisuuden arjen säätely, miten se onnistuu, voiko kanavaa vaihtaa?

                                                                                    

Niin, kotivapailla myös neulotaan. Tehokasta terapiaa kun tulee konkreettista tulostakin. Lämmennyt talvisää sai kokeilemaan uutta. valmistumassa ensimmäiset villasormikkaat. Pieni tahaton kannanotto tässäkin, keskisormesta tuli hiukan kiero, päivystää osoitusvalmiudessa. En halua sitä tässä kuitenkaan kuvin esitellä.

Tähän vuoden aikaan teen samoja asioita joka vuosi. Suht' samalla tavalla. Suunnittelen joulujuttuja, vaikka ne tekeekin aina samoin kuvioin.  Juniorin suusta: "Suunnittelu ja ennen joulua- aika on parasta, menee se aattokin mut tää on niiiiin... (hymisee, hyrisee)". On mukavaa, että kahden hengen taloudessamme puhumme samaa joulukieltä, kukaan ei ihmettele loputonta jouluhöpinää ja fiilistelyä, piparien tuoksua. Jotenkin onnistumme tekemaan sen innostuksestamme huolimatta ilman kiirettä, pakkoa, hössötystä.

Onneksi äänimies tuli eilen ja auttoi cd-soittimen puhdistuksessa. Soitin ollut taas pitkään toimimaton. Välillä olen saanut sen omin nokkineni putsattua ja toimimaan, mutta nyt oli tuloksena toistuvasti 'no disc'. Tuli hätä kun mietimme joulumusiikkia. Hittolainen, taloudessamme ei ole ainuttakaan perinteistä jouluvinyyliä, kaikki joululevymme on cd:inä. Haluamme kuunnella joululaulut niiltä samoilta levyiltä, samassa järjestyksessä. Aika jumittuneita, eikö?


Marraskuun viimeisenä viikkona laitan aina myös pienen paketin kummitytölle. Tänä vuonna pakettiin sujahti 'Näkymätön lapsi'. Toven käsittämätön tarinasarja muumilaakson jengistä, jonka hahmot purkkien, kuppien ja lautasten pinnoilla jo kyllästyttävät, tarinat ei. Olen niihin yhtä ihastunut kuin kahdeksanvuotiaana, eri lailla tietenkin.

Onpa hauska havaita, että sinä näyt tänään enemmän. Mitä enemmän näemme, sitä iloisemmiksi tulemme...


Eteisen seinän mekko muistuttaa Ninnistä. Siksi se on tainnut siihen jäädäkin.

Laitoin tytölle myös virtuaalisen tervehdyksen, kuvan kuvasta. Parivuotiaasta joulun odottajasta 21 vuotta sitten.

Kotiturvapäivät ovat ihania. Kalenterissa päivien kohdalla tyhjää. Toimettomia tai sopivan inspiraation osuessa valtavan toimeliaita. Ei sitä vielä herätessä tiedä.