maanantai 22. toukokuuta 2017

Teekutsut ja lisää ihmemaata



Emme olisi voineet aurinkoista kaupunkipäivää paremmin aloittaa kuin Alice in wonderland -henkisellä teetuokiolla Annankadulla. Pienen antiikkiliikkeen tiloihin oli päivän ajaksi valmisteltu viehättävä kahvila-teehuone. Hetki arvokasta arkea ilman kankeaa pönötystä, ajattelin. Hienostunutta hemmottelua naurun kera, ei haittaa vaikka suusta hupsahtaisi ulos pieniä hassuja sanoja, sellainen oli paikan fiilis.

Erityisesti tilassa viehätti se, että suuri osa sisustusmateriaalista oli päämme yläpuolella. Katossa roikkui kymmeniä upeita antiikkilamppuja (joista odotti Irvikissan kurkkaavan). Alhaalla lattiatasossa oli muutamia huonekaluja, harvoja valittuja esineitä. Sovitusnukke essuineen <3! Ja tuo vaaleanpunainen lamppu, oi oi. Valkoinen vaatetus saa harvoin sydämeni läpättämään mutta nyt sekin kumoutui. Valkoiset pitsimekot neitojen yllä sekä somisteena oli se kaunis kuorrutus tässä kakussa.

Nuori mies seurassani oli myyty näiden hymyilevien tarjoilijattarien ja suussa sulavien herkkujen myötä, eikä ihme. Jos teehuone avautuu toistekin, olemme ovella.









Teekutsuilta matkasimme takaisin keskustaan, moikkasimme siippaa työssään Kansalaistorilla,  jossa oli ohjelmaa Naisten Kymppiin valmistautuville jumppaajille. Emme oikein istuneet joukkoon vaatetukseltamme ja vaikka pieni venyttely olisi ollut hyväksi jatkoimme matkaa. Hihittelin kyllä itsekseni näkyä jos olisin siellä painitoppijuoksutrikoojoukossa laajoin kaarin venytellyt 70's maksimekossani... 
Joukkue-,  saati laumaurheilu ei ole minua varten, hoidan sykkeen nostot ja hikoilut mieluiten yksikseen. Metsäpoluilla, pikkuteillä, paikoissa joissa virttyneet varusteeni sulautuvat maastoon. Tosin hikoilua on ollut viimeaikoina liian vähän mutta minulla on suunnitelma siihen(kin)...


Muutaman mutkan kautta kävelimme Sörnäisiin Teurastamon kesäavajaisiin kuuntelemaan Saimaa-yhtyeen jammailua. Eikä tuo hauska pumppu pettänyt taaskaan - silkkaa santanamaista intrumentaali-ilottelua sopivin härömaustein.




Kaupungissa oli ravintolapäivä, siellä täällä oli ruokakojuja, hyviä tuoksuja. Olin kuitenkin sopinut sen 'siskon joka ei ole sukua' kanssa nauttivani illemmalla sushia, joten tyydyin ilmassa leijuviin tuoksuihin. Poika on hiukan valikoiva, valitsi itselleen kaupan tiskiltä perunamuusia paistetun lohen kanssa. Niin me ihmemaalaiset osallistuimme ruoan teemapäivään kävelemällä läpi kylän trendikkään marketin mustan vakuumirasian kanssa.

Jotain kuitenkin jäi kadultakin käteen. "Haluatteko maistaa pyöröjä?" kuului Hesarin alkupäässä Harjutorin reunalta. Hiukan hämärä paikka tehdä kakkukauppoja, vilkaisin myyjää epäillen. Tönäisin kuitenkin epäluuloni taaemmas ja maistoimme paistoksia. "Karjalaista perinneruokaa", kertoi nainen. Hieman väsähtäneen siniluomen pyörökioski oli perässä vedettävä kauppakassi ja ruskea pahvinpalakyltti Pyöröt 3e/kpl. Voi juku, tässä on yritystä. Ja leipomukset olivat maukkaita, teimme kaupat kahdesta. "Taikina on karjalanpiirakan kaltaista, täyte tässä perunamuhennosta." Olisin halunnut haastatella naista hiukan lisää mutta hesarin takuutörtöt olivat tulossa kohti, seikkailivat vahvassa etukenossa kaulakkain siksakkia suuren rähinän säestämänä. Aku heistä hieman häiriintyi, joten kiiruhdimme eteenpäin.

Seuraavan päivänä söimme juniorin kanssa lämmitetyt, voilla sivellyt pyöröt hernesopan kaverina. Nam.





Pyörö on avonainen, pyöreä ja paksukuorinen piirakka. Hapantaikinapyöröihin käytettiin täytteenä talkkunaa, perunamuhennosta, ryynipuuroa tai herneitä. Pyörön kuoritaikinasta taputettiin paksuhko pyöreä levy, jonka päälle levitettiin täytettä melkein reunoihin saakka. Täyte sai olla kiinteätä, sillä pyörön reunoja ei rypytetty tai taivutettu täytteen päälle muiden avopiirakoiden reunojen tapaan. Pyöröjä valmistettiin erityisesti Laatokan Karjalassa ja Pohjois-Karjalassa; paikoin niitä nimitettiin muillakin nimillä, esimerkiksi kukkosiksi,  vatruskoiksi tai tapuntaisiksi (esim. Lumivaara).

Lähde: Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, Jaakko Kolmonen 1987




Illalla kotiuduin tyhjään, hiljaiseen kotiin. Totesin ettei kirjahyllyssäni ole yhtään teosta Liisasta Ihmemaassa. Ei ole tainnut tulla kohdalle painosta joka olisi viehättänyt riittävästi. Vanha Toven kuvittama Irvikissa kortti eteisen seinällä muistuttaa meitä tarinasta.




Ja kun niitä asukuvia en saa aikaiseksi niin esittelen uuden asusteparini. Sormus on ollut hiukan tauolla, aikoinani käytin sitä paljonkin, pidän siitä valtavasti. Nyt siitä vielä enemmän, sillä on kaltaisensa kumppani, kolmiyhteyskorvakoruiksi nimetty korupari. Pitkästä aikaa tuli se tunne jossa molemmat ovat omillaankin ihania mutta parina valloittavat minut täysin.

Ai mistä korvakorut löytyi - no Moonkista tietenkin.


 

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Liisat Ihmemaassa

Perheeni taitaa olla pikkuisen pöljä, sillä mukavalla tavalla. Sunnuntain ulkoilureissulla kohtaamamme seurueet näyttivät keskittyvän konkreettiseen näkyvään, lintuihin, kasveihin jne. Me tunnuimme vääntävän kaiken fantasiaksi. Ei ihme, että oli hauska reissu.

Menomatkalla oli varsin erikoista pihataidetta. Kuvan ulkopuolelta: lehmä oli koiraa pienempi, korkeimmalle kurotti jäätelötötteröpatsas.

nää on Ihmemaajengii



oon minikokoinen, heinää pienempi, koht pöllö nappaa kynsillään kyytiin



jättiläisen päästä on pudonnut ruuvi



Malle-meritähti kyllästyi merielämään, muutti maalle



joku hiihtelee peräpeili paljaana

 


hillitön gränd cänjon, miten tästä selvitään
oon känädässä




kullanhuuhdontaa!!



kaikki ei oo kultaa mikä kimmeltää

mä mikään harakka oo 
 




Päällisin puolin seurue näytti ihan normaalilta.



jotainjakkihärkiä! tää on preeria!!



mä maalaispoika oon, di diddii... 

 


Jep jep. Kesälomaviikkoni viimeisenä päivänä ei ilmennyt ainuttakaan vakavaa ajatusta. Koko kotibändi tuntui yhtyvän hieman hulluutta hipovaan pyhäpäivän viettoon.

Pöljä perhe on paras.

torstai 4. toukokuuta 2017

Neiti Oranssi

Kevät on siitä ihana, että se on yhtä ailahteleva kuin laiseni keski-ikäinen nainen. Auringossa muutamia päiviä kylpenyt maisema on hetkessä peittynyt lumeen. Lumisade jatkuu ihmisten huokailuista ja vastalauseista piittaamatta. Vuorokauden, kahden jälkeen tuntuu ilmaston ajatus selkiävän ja se antaa auringon taas astua esiin. Aurinko sulattaa kolean kerroksen ja asettaa maiseman takaisin asuun joka korreloi kalenteriin.


Joskus tuumin olevani kuin ilmasto. Yhtä arvaamaton, silti varsin ennustettavissa. Sade saati rajumyrsky ei nouse itsestään, lämmön ja paineen kerääntyminen on aina edeltänyt sään muutosta.

Ja kyllä, sateen jälkeen on raikas ilma hengittää.

Oli vappurieha - vappuroihu. Ilmassa juhlan tuntua ja hetken kuluttua roihuaa kuin joku olisi sytyttänyt tuon kuivan olkikatteen peittämän pellon. No, roihu on nyt sammutettu ja palanut alue kaavittu puhtaaksi herkästi palavista materiaaleista. Tarvittiin muutaman päivän jälkisammutus ja yllätyksekseni ystävien sammutusjoukko. Yhden hengen palokuntaa käyttämään tottuneelle tervetullut kokemus.



Sitten siihen varsinaiseen kevätsäähän. Nyt on se aika kun auringon lämpö tuntuu hyvältä,





kadun kuraton pinta saa hymyilemään,




takki on vaihtunut lyhyeen,





ja pitkät helmat keventyneet.






























"Neiti Oranssi",

totesi noitasisko.

Tuli mieleeni lapsuuden lautapeli,

Cluedo.

Kuka murhasi kenet, missä ja millä?

Vastaus:

Neiti Oranssi

murhasi ymmärtämättömyyden,

eteisessä,

tapettirullilla.





  

Neiti Oranssi nauttii sateen puhdistamasta keväästä.